Hyppää sisältöön

Joulumatka Lehmirantaan

Ajankohta ja kellonaika
8.12.2026

Jouluinen matka Salon Lehmirantaan 8.12.2026. Luvassa Jaska Mäkysen konsertti ja ruokailua. Tarkempi ohjelma tulee myöhemmin, mutta varaa aika kalenteristasi.

Iltapäivällä Jaska Mäkysen konsertti, jota ennen ruokailu. Tarkempi ohjelma saadaan vielä myöhemmin.

Jaska Mäkynen voitti Tangomarkkinat vuonna 1991 ja hän on edelleen yksi maamme
suosituimmista tangokuninkaista. Jaskan uusin levy Kaiken kauniin rinnalla valittiin kesäkuun
2016 levyksi. Aiemmista levytyksistä Jaska on saanut kaksi kultalevyä. Toivotuimpia
kappaleita mm. Alla etelän taivaan, Sinulle syntymäpäivänäsi, Löytyy laatu lakeuden sekä v.
1986 tangosävellyskilpailun voittajatango Joka ainoa ilta.
Lomaohjaaja: Veli Matti Friman

Muut tapahtumat

Tapahtumakalenteri